Siirry sisältöön
165,00 € / vrk
Hinta sisältää 1 henkilön.

Kauppias

KJ-Experience - Yksilöllisiä Eräelämyksiä Sinulle info@kj-experience.com +358 44 997 6887 Y-tunnus: FI15185706 Kauppiaan ehdot

OPI MELOMAAN TURVALLISESTI

Meloja 2 -kurssilla syvennetään melontataitoja. Melontaan haetaan tehoa ja suoritusvarmuutta. Turvallisuustaitoja opetellaan lisää. Uusina asioina tulee mm. uimarin avustaminen kanoottiin.

Koulutuksen tavoitteena on, että kurssin ja taitokortin suorittanut pystyy melomaan suojaisilla vesillä myös pienessä aallokossa ja tuulessa itsenäisesti ja osallistumaan ohjattuihin pidempiin retkiin sekä osallistumaan melontaohjaaja -kurssille. 2-tason suorittanut meloja pystyy etenemään tehokkaasti, liikuttamaan kanoottia haluttuun suuntaan ja soveltamaan melontatekniikoita melonnassaan. Hän osaa toimia maltillisesti ja itsenäisesti veden varaan joutuessaan.

Meloja 2 -kurssin jälkeen voi suorittaa Meloja 2 -taitokortin. Meloja 2 -taitokortti on pääsyvaatimuksena melontaohjaaja -kurssille.

Kurssilla on noudatettu Suomen Melonta- ja Soutuliiton melonnan peruskurssin sisältösuositusta.

Kurssi on kaksipäiväinen (kesto 12-16 tuntia). Kurssin ensimmäisenä päivänä keskitymme molontatekniikoihin ja toisena päivänä teemme n. 20 km retken, milloin melojat pääsevät soveltamaan opittuja tietoja ja taitoja käytäntöön.

Meloja 2 avokanootti -kurssin sisältö

Avokanootin käsittely ja melontataidot

  1. Kanootin kiinnittäminen ja kuljettaminen
  2. Kanootin nostaminen ja kantaminen
  3. Vesille lähtö ja rantautuminen
  4. Tasapaino ja eteenpäin melominen
  5. Pysäyttäminen ja taaksepäin melonta
  6. Kanootin liikuttaminen sivusuunnassa
  7. Tasapaino, melatuki ja kaatumisen estäminen
  8. Takaperäsin / melaperäsin
  9. Käännös liikkeessä

Turvallisuustaidot

  1. Kanootin kaataminen ja hinaaminen rantaan
  2. Syvänveden pelastus, paripelastus
  3. Kanootin ja melojan turvavarusteet
  4. Navigointitaidot

Harjoiteltavat taidot, tavoitteena on ymmärtää idean ja osaa alkeet

  1. Sivuttain melonta, "kahdeksikko", "voin levittäminen" tai "moppaus"
  2. Krossi / Cross storoke
  3. Kampeaminen / Pry stroke
  4. Keulaperäsin /Bow rubber

Meloja 2 taitokortin suorittaminen

Taitonäytössä osoitetaan Meloja 2 -kurssin tekniikoiden osaaminen. Taitonäytön suorittanut saa Meloja 2 -taitokortin.

Meloja taitokortin taitonäyttö suoritetaan kurssista erillisenä tilaisuutena. Taitonäyttöön voi osallistua myös ilman kurssin käymistä, jos arvioi hallitsevansa vaadittavat melontatekniikat.

Ennakkovaatimus: Meloja 1 -kurssin osaamis-/taitotaso ja uimataito.

Kurssipaikka: Jokijärvi
Kurssille otetaan enintään 10 osallistujaa.
Kurssin hinta: 165,00 € (sisältää kanootin ja melontavarusteet)